maanantai 1. huhtikuuta 2013

Nukan ensimmäinen Match Show



Otsikko kertookin jo aiheen, eli tänään oltiin Nukan kanssa ensimmäistä kertaa mätsäreissä hakemassa kokemusta tulevia näyttelyitä varten. Aamulla käytiin pikku aamulenkki ja sen jälkeen saimmekin lähteä jo "näyttely" paikalle. Nuka käyttäytyi todella hienosti ja oli aivan innoissaan, kun näki paljon koiria ja ihmisiä. Olimme pienten koirien pentuluokassa, josta saimme sinisen nauhan. Sinisten kehän sitten voitimme! Nuka seisoi ja juoksi todella nätisti. Välillä meinasi väsähtää ja pylly oli mennä alas, mutta makupalan voimin sain Nukan seisomaan reippaasti :) Sinisten kehän voiton myötä pääsimme sitten BIS kehään, jossa tulimme kolmansiksi!! Siis aivan mahtavaa :) Olin  kyllä aivan yllättynyt tästä ja tietysti todella ylpeä meidän vaavista :) Sain myös todella ihania ja kannustavia kommentteja mätsäreiden tuomareilta. Tästä on siis hyvä jatkaa! Päivä oli todella pitkä pikku pennulle, paikanpäällä kului melkein viisi tuntia, huhhuh! Sen jälkeen Nuka onkin vain nukkunut tyytyväisenä ansaittuja unia <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti