tiistai 14. toukokuuta 2013

Ystäviä, koirakavereita sekä äitienpäivä

Viime viikonloppuna olikin meillä paljon ohjelmaa, mukavaa sellaista! Perjantaina pakkasin tavarat & koirat autoon ja ensimmäiseksi suunnattiin ystäväni Saijan luokse :) Saijan luona hieman treenailtiin koirien kanssa agilityä, Saijalla kun on takapihallaan omat agility esteet, kelpaisi kyllä minullekin ;) Menin vuorotellen kaikkien koirien kanssa erilaisia juttuja ja kuuntelin tiuhaan vinkkejä&ohjeita. Saija innostui treenaamaan Seran kanssa ja voi että oli mukava katsoa, kun joku muu ohjaa omaa koiraa! Sanoin Saijalle, että saa lainailla Seraa joskus, jos haluaa :) Xiankin kanssa Saija olisi mennyt, mutta Xia-neiti on niin mamman tyttö, että ei lähtenyt edes nakin voimin toisen matkaan :D On tuo hassu tapaus. Treenailun jälkeen käytiin vielä jäähdyttely lenkillä :)

Lauantaina oltiin vanhempien luona äitienpäiväkahveilla, minne myös siskoni perhe oli tullut kylään. Koirat nauttivat, kun saivat juosta ja riehua takapihalla. Nuka ja Xia tekivät myös tuttavuutta siskoni vauvaan, ihanat :)


Sunnuntaina kävästiin Nukan kanssa treffaamassa sheltti pentu Jeriä. Nuka ja Jeri olivat nähneet jo kerran aikaisemmin ja kyllä pojat toisensa muistivat :) Juoksivat perätysten vaikka kuinka kauan ja loppujen lopuksi iski hieman väsy :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti