maanantai 4. maaliskuuta 2013

Täällä taas pitkästä aikaa!

On mennyt taas hieman aikaa viime päivityksestä. On ollut niin kiireitä, että ei ole ehtinyt istumaan koneella melkein ollenkaan! Tosiaan Xialla alkoi juoksut kuun alusta ja näin ollen Xia matkasi kasvattajan luokse 18.2 astutusta varten. Astutus suunnitelmat hieman muuttuivat, ja Leonin lisäksi Xian astui Nice Try Dazzling Duff eli Duffy. Tänään tuleekin kuluneeksi tasan viikko ensimmäisestä astutuksesta, jännää :) Jos kaikki menee hyvin ja suunnitelmien mukaan, niin Xian laskettu aika tulee vappu viikolle, jolloin toivotaan, että neiti pyöräyttää pieniä vaaveja tähän maailmaan <3

Eilen neiti kotiutuikin reissultaan, ja voi sitä jälleen näkemisen riemua! Koirat olivat niin iloisia nähdessään pitkästä aikaa ja kyllä itselläkin oli kyynel silmä kulmassa, kun vihdoinkin lauma oli taas kasassa :)

Tänään oltiin Nukan kanssa ensimmäistä kertaa näyttely treeneissä! Täytyy rehellisesti sanoa, että kotona näyttely seisomisen opettelu on jäänyt todella vähälle, mutta pöytää ollaan kuitenkin "muistettu" treenailla tietyin väli ajoin. Vähäisestä harjoittelusta huolimatta Nuka käyttäytyi ja seisoi todella hienosti! Pöytä käyttäytyminen oli täysi kymppi, ei jännittänyt ollenkaan, seisoi jämäkästi ja antoi vieraan ihmisen koskea ja katsoa hampaat. Siis aivan mahtavaa! "Seiso"-käskyn poika hoksasi todella nopeasti ja ringissä meneminenkin alkoi sujumaan hienosti. Välillä tietenkin piti tehdä niitä "kenguru loikkia", mutta ei se mitään! :) Nuka pääsi myös hallilla oleillessaan leikkimään välillä Lilon kanssa treenailun lomassa! Nyt täällä kotona onkin todella väsynyt pentu, voiko tämä olla totta? :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti