perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kesä fiilistä, "uusi" treeni seura sekä epikset

Nyt on muutto alta pois ja ollaan keritty uuteen kotiin sopeutumaan. Tilaa on paljon enemmän ja koirat siitä selvästi nauttivat. Tällä viikolla oltiin ekaa kertaa uusien treeni porukoiden kanssa harjoituksissa. Maanantaina oli Seran ja Xian agitreenit ja torstaina Nukan perustoko sekä Xian toko. Seura oli onneksi jo entuudestaan tuttu, Seran ja Xian kanssa olimme seuran jäseniä vuosi sitten. Agitreenit menivät tällä kertaa aikas penkin alle, molemmilla. Itsellekin tuli niin turhautunut fiilis, koska molemmat koirat ovat edistyneet paljon ja viimeisimmät treenit ovat menneet mahtavasti. Mutta tietysti koirillakin sekä ohjaajalla on myös huonojakin päiviä ja tsempataan sitten ensi treeneissä. Välillä täytyy mennä huonommin, että sitten tulee taas lisää onnistumisia. Tokotreenit puolestaan taas menivät todella hyvin. Nuka oli oikein reipas, vaikka paikka oli aivan uusi. Hienosti jaksoi keskittyä. Aurinko kyllä paahtoi niin kuumasti, että me sitten hieman lyhensimme treeni aikaa, ettei koira aivan läkähtänyt.


 Xian kanssa pääsimme pitkästä aikaa tokoilemaan, jee!! Tätä olin odottanut kuin kuuta nousevaa :) Tokosta meillä on ollut todella pitkä paussi, koska syksyksi, talveksi sekä alku kevääksi ei ollut mahdollisuutta mennä tokoon. Vähän jännitti miten menisi, mutta Xia yllätti positiivisesti. Xialla on ollut nyt ongelmia liiallisen innostumisen kanssa, joka on tullut agilityn kautta. Neiti on aika haukkuherkkä, kun innostuu oikein tosissaan. Niinpä tavoitteena oli olla mahdollisimman hiljaa :) Kun itse pysyin rauhallisena, kehuin lempeään sävyyn ja liikehdin tarpeeksi rauhoittelevasti, niin Xia oli oikein hienosti! Eli tässä lajissa ei palkkailla lelulla, koska muuten innostuu liikaa. Kuitenkin hyvä vire pysyi koko treenien ajan ja Xia teki hyvällä innolla liikkeitä. Tästä on hyvä jatkaa tokoilua!


Keskiviikkona 5.6 Sera pääsi epiksiin, tällä kertaa jonkun muun kuin minun ohjaamana ;) Ystäväni Saija oli kerran hieman treenaillut Seran kanssa agilityä heidän pihallaan ja tämän seurauksena kysyin, jospa hän haluaisi mennä Seran kanssa. Saija otti "haasteen"  vastaan ja hienostihan heillä meni! Tuloksena 0-voitto! <3 Oli itsellekin ihan mukavaa olla katsomon puolella ja hienoa oli nähdä joku muu ohjaamassa omaa koiraa. Sera on niin reipas!


Sitten vielä vähän koirien kesäfiilistä kuvien muodossa!

Painimista ja Nuka yrittää mukaan :) 







Bojoing!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti